Edustusjoukkue piti sarjapaikkansa III- divisioonassa

13.8.2014

Wasa Tennis Clubin edustusjoukkue pelasi viimeisen kesäkauden sarjaottelunsa 10.8.2014 Vaasan Tennis-Centerin ulkokentillä. Vastustajana oli PVS II Porista. III-divisioonan sarjapaikan pitoon omin avuin vaadittiin vähintään tasapeli 2-2 ja sehän saavutettiin. Voitot sunnuntain ottelussa porilaisia vastaan ottivat kakkospelaaja Teemu Ala-Mikkula ja nelinpelipari Ala-Mikkula/Seppo Itänen.

WaTC:n kesäkausi oli loukkaantumisten sävyttämä. Runkopelaajista heinäkuun puolivälissä ikinuori Göran Björkholmin jalkapöytään tuli murtuma ja häneltä jäi kolme viimeistä tärkeää sarjaottelua väliin. Mats Rinnan akillesjänne kipeytyi heinäkuussa ja häneltä jäi kaksi viimeistä ottelua pelaamatta. Riviin joutui kolmeen viimeiseen otteluun astumaan GM Seppo Itänen ja etenkin viimeisen ottelun nelinpelivoittoa voidaan pitää taisteluvoittona. Näiden takaiskujen jälkeen sarjapaikan säilyttämistä voidaan pitää varsin tyydyttävänä suorituksena. Edustusjoukkueen tukena ja turvana kesän aikana oli Teemu Ala-Mikkula, joka voitti kaikki pelaamansa viisi kaksinpeliä sarjaotteluissa.