Eero ja Iiro Vasa nelinpelipelivoittoon Wasa Openissa, Vaasa – Löfman taipui välierässä, Friberg pelasi 2-pelin mestariksi

5.6.2022

Eero ja Iiro Vasa juhlivat nelinpelin ammattilaisturnausvoittoa $15,000 ITF-turnauksessa, Wasa Open, Vaasassa.

Kolmanneksi sijoitettu veljeskaksikko eteni välieriin kahdella selvällä voitolla. Viikon tiukun ottelu oli perjantainen välierä, kun he voittivat kärkisijoitetun parin Johannes Ingildsen/Ben Jones 4-6, 6-2, 10-6.

Finaalissa Vasat eivät antaneet erien lipsahtaa käsistään, vaan turnausvoitto tuli voitolla neljänneksi sijoitetuista Hazem Naw/Robert Strombachs 6-3, 6-4.

– Finaali oli aikalailla hallussa koko ajan. Vastustajat tekivät pieniä muutoksia toiseen erään, mutta pidimme päät kylmänä ja reagoimme tarvittavalla tavalla. Kokonaisuudessaan viikko oli meiltä tasaista tekemistä. Mielestäni hyvät palautuksemme tekivät suurimman eron vastustajiin, kommentoi isoveli Eero.

– Tuntuu kyllä hyvältä, sillä tulin pari kuukautta sitten sairaaksi aika pahasti. Tämä oli ensimmäinen kisa tauon jälkeen ja heti tuli tulostakin. Tästä on kivaa jatkaa kesän karkeloihin hyvällä itseluottamuksella, täydensi Iiro. Ammattilaisturnausvoitto on veljesten kolmas yhteinen. Viime vuonna tuli kaksi ensimmäistä. Vasojen on tarkoitus kiertää ammattilaiskisoja kesän aikana yhdessä.

– Tarkoituksena on pelata ITF-turnauksia ja SM-kilpailut Helsingissä sekä toivottavasti myös Tampere Open. Vajaan parin viikon päästä jatkuu $25,000 ITF-kisassa Ranskassa, pelaamme siellä yhdessä nelinpelin, taustoitti Eero tulevia suunnitelmia.

 

Ivan Nedelko kukisti Aleksi Löfmanin ja kohtasi Karl Fribegin sunnuntain finaalissa

Kaksinpelissä upean turnauksen jälleen pelannut Aleksi Löfman (ATP-1924) ei aivan onnistunut saavuttamaan uransa ensimmäistä finaalipaikkaa ammattilaisotteluissa. Tällä kertaa ykköseksi sijoitettu Ivan Nedelko (ATP-607) oli vahvempi erin 7-6(5), 6-2. Välieräpaikka oli 20-vuotiaan suomalaisen uran toinen ITF-kiertueella.

Nedelko kohtasi sunnuntain finaalissa kuudenneksi sijoitetun ruotsalaisen Karl Fribergin (ATP-811). Tiukassa ja tasokkaassa finaalissa ensimmäinen erä meni Nedelkolle 6-4, mutta Friberg käänsi kaksi seuraavaa erää itselleen 6-3, 6-1 erälukemin. Näin ruotsalainen pääsi juhlimaan Wasa Openin kaksinpelin turnausvoittoa ja kuittasi itselleen 10 Atp-pistettä.

Ville Heikki Talvenmaa, kilpailun johtaja